Toinen jakso käsittää ajan oppivelvollisuuslain voimaantulosta vuonna 1921 toisen maailmansodan päättymiseen. Oppivelvollisuuslaissa oppivelvollisiksi katsottiin Suomen kansalaisten lapset lukuun ottamatta kehitysvammaisia lapsia, jotka olivat oppivelvollisuudesta vapautettuja.

Kolmas jakso ulottuu toisen maailmansodan päättymisestä koulutuksen yhtenäistämiseen ja peruskoulun käynnistymiseen v. 1972. Toisen maailmansodan jälkeinen aika merkitsi invalidihuollon kehittämisen kautta. Lääkinnällisen hoidon ja kuntoutuksen ohella kehitettiin myös ammatillista kuntoutusta. Erityisopetuksen määrällinen kasvu ja erikoistuminen sen eri sektoreille sattuivat 1940 - 1960-luvuille. Mukautetun opetuksen rinnalle tulivat mm. sopeutumattomien opetus ja luokaton eli osa-aikainen erityisopetus.

Poikkeavien lasten opetuksen järjestämisessä vallitsi lääketieteellinen lähestymistapa. Poikkeavuutta tarkasteltiin ennen muuta fyysisestä vammaisuudesta ja toimintavajavuudesta käsin. Poikkeavat oppilaat nähtiin siinä määrin erilaisina muista oppilaista, ettei yleisopetus pystynyt hoitamaan heidän opetustaan. Lisäksi poikkeavien eri ryhmillä oli keskenään niin suuria erityistarpeita, että niihin vastaamiseksi heidät erotettiin omiksi, opetuksen kannalta mahdollisimman homogeenisiksi ryhmiksi. Vallinneen ajattelutavan myötä erityisopetus pysyi hyvin differentioituneena ja segregoituneena.

Normalisaation periaate ja integraatio-ajattelu tulivat voimakkaasti esiin erityisen tuen tarpeessa olevien erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden koulutuksessa 1970-luvun alusta alkaen.  Normalisaatioperiaate tarkoittaa pyrkimystä siihen, että vammaisten ihmisten elämä olisi normaalia niin pitkälle kuin suinkin mahdollista. Integraatio on normalisaation toteuttamisen keino. Tavoitteena pidettiin sosiaalista integraatiota eli erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden mahdollisuutta osallistua mahdollisimman suuressa määrin yleisopetukseen siinä lähikoulussa, jossa he opiskelisivat, jos heillä ei olisi mitään vammaa tai sairautta.

Integraatiota edistettiin perusopetuksessa 1970-luvulta alkaen. Merkittävä lainsäädännöllinen uudistus oli vuonna 1983 annettu peruskoululaki, joka mahdollisti paremmat lähtökohdat integraatioprosessin kehittymiselle. Lain mukaan ketään lasta ei enää saanut vapauttaa oppivelvollisuuden suorittamisesta. Tärkeitä integraation edistämisen kannalta olivat myös v. 1985 ilmestyneet uudet peruskoulun opetussuunnitelman perusteet, joissa tuotiin esille opetuksen eriyttäminen ja yksilöllistäminen sekä tarvittaessa myös erityisopetuksen järjestäminen ja opetuksen sekä oppimäärän yksilöllistäminen. Integraation edistämisen kannalta oli tärkeää, että opetus ja oppimäärä tuli yksilöllistää lapsen ikäkauden ja oppimisedellytysten mukaiseksi siten, että erityisopetuksen opetussuunnitelmia voitiin käyttää myös yleisopetuksen yhteydessä. Lievästi kehitysvammaisten opetus aloitettiin kansakouluissa apukouluopetuksena. Vuonna 1985 siirrettiin keskiasteisesti ja vaikeasti kehitysvammaisten harjaantumisopetus sosiaalitoimesta opetustoimeen. Vaikeimmin kehitysvammaisten lasten opetus, jota jo pitkään oli järjestetty osana sosiaalitoimeen kuuluvaa kehitysvammaisten erityishuoltoa, siirrettiin peruskoulussa annettavaksi 1.8.1997 alkaen ja koulukotikoulujen opetus 1.8.1998 lähtien.

Erityisopetuksen neljäs jakso alkoi 1990-luvulla. Vuonna 1995 tehtiin erityisopetuksen tilan valtakunnallinen arviointi. Arvioinnin johtopäätöksiin perustuivat seuraavien vuosien valtakunnalliset kehittämistoimenpiteet. Tavoitteena on ollut uudistaa toimintakulttuuria, koulutuksen organisointia ja yhteisohjausta tukemalla alueellista ja kunnallista palvelujärjestelmien integrointia.

Vuonna 1998 tehdyn koululainsäädännön kokonaisuudistuksen ja uuden perusopetuslain (628/1998) tarkoituksena on turvata koulutuksellinen tasa-arvo ja yhdenvertaiset koulutuspalvelut kaikille oppivelvollisille. Vanha oppilaitosmuotoihin perustuva hajanainen lainsäädäntö on korvattu koulutuksen tavoitteisiin ja sisältöihin, koulutusasteisiin ja -muotoihin sekä opiskelijoiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin perustuvalla entistä suppeammalla ja keskitetymmällä lainsäädännöllä.

Yleisopetuksen oikeusjärjestelmä
Suomen perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa kehitystään vastaavasti itseään koskeviin asioihin. Jokaisella on myös oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Jokaiselle turvataan yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti opetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä.

Perusopetuslain (628/1998) mukaan kaikessa opetuksessa noudatetaan opetushallituksen vahvistamia valtakunnallisesti yhtenäisiä opetussuunnitelman perusteita. Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti sekä siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. Opetuksessa tulee olla yhteistyössä kodin kanssa.

Opetussuunnitelman perusteet on kansallinen kehys, joka koskee sekä yleis- että erityisopetusta ja jonka pohjalta laaditaan paikallinen opetussuunnitelma. Opetuksen järjestäjällä on vastuu opetussuunnitelman laadinnasta ja kehittämisestä. Opetussuunnitelman perusteiden määräyksen mukaan opetussuunnitelmassa tulee esittää myös erityisopetuksen järjestäminen

Kansallisen ja paikallisen opetussuunnitelman uudistus 2000–2006

Suomessa opetussuunnitelman perusteet on kansallinen kehys, jonka pohjalta laaditaan paikallinen opetussuunnitelma. Opetushallitus hyväksyi uudet perusopetusta koskevat opetussuunnitelman perusteet tammikuussa 2004.

Uusi opetussuunnitelman perusteet on täsmällisempi ja yksityiskohtaisempi kuin edellinen vuodelta 1994. Se painottaa opetussuunnitelmien yhtenäisyyttä koko yhdeksänvuotisessa peruskoulussa. Lisäksi se korostaa opetusympäristön ja koulun toimintakulttuurin merkitystä sekä oppimiskäsitettä, kasvatusta ja opetusta eheyttäviä teemoja, yksilöllistä tukea ja ohjausta sekä oppilashuoltoa.

Uusi opetussuunnitelman perusteet otetaan käyttöön asteittain syksyn 2003 ja syksyn 2006 aikana. Opetushallitus on tukenut kuntia ja kouluja opetussuunnitelman perusteiden ottamisessa käyttöön kouluttamalla ja tarjoamalla ohjausta. Koordinaattorit, jotka vastaavat kunnissa käyttöönotosta, ovat saaneet opetushallituksen tarjoamaa koulutusta. Opetushallitus on myös julkaissut ja julkaisee edelleen uuteen opetussuunnitelman perusteisiin liittyvää materiaalia. Niitä on saatavissa sekä paperisina että opetushallituksen kotisivuilla sähköisinä. 

Erityisopetuksen oikeusjärjestelmä
Erityisopetuksessa tarvittavien tukipalveluiden saaminen on perustuslain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, välttämätöntä toimeentuloa ja huolenpitoa. Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuutta turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

Erityisopetuksen tavoitteena on auttaa ja tukea oppilasta siten, että hänellä on tasavertaiset mahdollisuudet suorittaa oppivelvollisuus edellytystensä mukaisesti yhdessä ikätovereidensa kanssa. Lähtökohtana ovat oppilaan vahvuudet sekä hänen yksilölliset oppimis- ja kehitystarpeensa. Opetuksen tulee tukea oppilaan aloitekykyä ja itseluottamusta. Erityisopetus edellyttää opiskelupaikkaa, -tilaa, -aikaa ja eri toimintoja koskevia päätöksiä sekä resurssien varaamista niiden toteuttamiseen.

Perusopetuslain mukaan erityisopetus on järjestettävä ensisijaisesti yleisopetuksen yhteydessä. Jos erityisopetusta yleisopetuksen ryhmässä ole mahdollista järjestää, voidaan harkita toista vaihtoehtoa: opetusta erityisryhmässä, -luokassa tai koulussa.

Ammatillisessa koulutuksessa erityisopetus tulee ensisijaisesti järjestää muun opetuksen yhteydessä tai omissa ryhmissä tai molemmissa. Erityisoppilaitosten tehtävänä on huolehtia vaikeimmin vammaisten opiskelijoiden koulutuksesta. Ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan opetus annetaan erityisopetuksena silloin kun hän vammaisuuden, sairauden, kehityksessä viivästymisen, tunne-elämän häiriön tai muun syyn vuoksi tarvitsee erityisiä opetus- ja oppilashuoltopalveluja. Koulutuksen järjestäjän tehtävänä on määritellä miten opiskelija määritellään erityisopetusta tarvitsevaksi ja miten henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma laaditaan. Erityisopetuksessa voidaan poiketa ammatillisen koulutuksen yleisistä määräyksistä opetussuunnitelman perusteissa määritellyllä tavalla. Opiskeluaikaa ja opiskelujärjestelyjä voidaan muuttaa, mikäli opiskelijan terveydentila tai aikaisemmat opinnot sitä edellyttävät.

Vuoden 1998 lakimuutokset toivat ammatillisen koulutuksen piiriin työssä oppimisen sekä tekemällä oppimisen arvostuksen ja painotuksen. Nämä muutokset ovat edistäneet erityisopetuksen järjestämistä, koska erityisopetuksessa oppimista on perinteisesti tehostettu korostamalla käytännön taitoja ja tekemistä.

Lukion opetussuunnitelman perusteissa painotetaan sitä, että erityisen tuen tarkoituksena on auttaa ja tukea opiskelijaa siten, että hänellä on tasavertaiset mahdollisuudet suorittaa lukio-opintonsa. Kun opiskelijan oppimisvaikeudet tunnistetaan, tukitoimien suunnittelu ja toteuttaminen tulee aloittaa välittömästi ja ottaa huomioon, mitä tietoja on saatu opiskelijan suoriutumisesta opinnoissaan ja tuen tarpeesta perusopetuksen aikana. Oppilaitoksen opetussuunnitelmassa määritellään, miten erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden opetus ja tukitoimet järjestetään.

Erityisopetusta annetaan koulutuksen kaikissa vaiheissa esiopetuksesta toisen asteen koulutukseen. Erityisopetusta koskevat säännökset sisältyvät perusopetuslakiin (628/1998) ja –asetukseen (852/1998) sekä lukiolakiin (629/1998). Lisäksi erityisopetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista on säädetty päivähoitolaissa (1290/1999), laissa lasten kotihoidosta ja yksityisen hoidon tuesta (1291/1999), laissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (1292/1999), laissa (630/1998) ja asetuksissa (811/1998)  (1139/1999, asetuksen muutos) ammatillisesta koulutuksesta, laissa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (328/2000) sekä laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) sekä valtioneuvoston asetuksessa koulutuksen arvioinnista (150/2003). Vammaisille järjestettävistä tukipalveluista on säädetty laissa (380/1987) ja asetuksessa (759/1987) vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista. Henkilökohtaisen opiskelu- ja kuntoutussuunnitelman laatimisesta ja sen sisällöstä on säädetty asetuksella kuntoutusraha-asetuksen muuttamisesta (726/1999).